”Seeprajuominen”, joulupöytä – ja hyvesignaloinnin hienovarainen kiilto
Seeprajuominen on nostettu joulun ajan uudeksi hyveeksi: moderniksi, vastuulliseksi ja sivistyneeksi tavaksi juhlia. Mutta onko kyse aidosta kulttuurisesta muutoksesta vai vain uudelleenbrändätystä versiosta vanhasta välivesipuheesta – ja ennen kaikkea, miksi siihen helposti liimautuu hienovarainen moraalinen ylemmyydentunto?
Mitä seeprajuominen oikeastaan tarkoittaa?
Seeprajuomisella tarkoitetaan juomistapaa, jossa alkoholia ja alkoholitonta vuorotellaan – yksi viinilasi, sitten vettä tai alkoholitonta juomaa, sitten ehkä toinen lasillinen. Ajatuksena on hallita kulutusta, pysyä skarppina, vähentää humalaa ja edesauttaa sitä, että seuraava aamu ei ala katumuksella. Ilmiö on kasvanut trendiksi: puhutaan vastuullisuudesta, hyvinvoinnista ja modernista tavasta juhlia.
Onko trendi uusi vai vain vanha kampanja uusin värein?
Olkoonkin että seeprajuominen on uusi itsenäinen ilmiö – on siinä vahva heijastus Alkon vanhasta Välivesikampanjasta, joka nyt tarjoillaan trendikkäämmin, sosiaalisesti hyväksyttävämmin ja moraalisesti sävykkäämmin? Ikään kuin kautta aikain ihmiset eivät olisi juoneet vettä eli holittomia pitkien illallisten aikana.
Kun hyve ja moraali hiipivät mukaan
Joulupöytä ei ole vain ruokia ja juomia. Se on kulttuuria, muistoja, perinnettä, tunteita – ja kyllä, myös alkoholia. Siksi ei ole yllättävää, että keskustelun kääntyessä seeprajuomiseen, ”mindful drinkingiin” ja alkoholittomien vaihtoehtojen “uuteen normaaliin”, tunteet heräävät. Ei sillä, että muutos olisi itsessään huono asia. Ongelma on, että tapa jolla siitä puhutaan, ei ole aina niin harmiton kuin annetaan ymmärtää.
Kun hyve ja moraali hiipivät mukaan
On totta, että ihmisten juomistottumukset muuttuvat. Monet haluavat voida paremmin, ajatella huomista, ja alkoholittomien juomien laatu on kasvanut merkittävästi. Se on kulttuurin ja tapojen kehitystä, ei osa jotain kampanjaa. Ongelma alkaa siitä hetkestä, kun kehityksestä tehdään moraalin mittatikku.
Holhoava sävy ja hyvesignaloinnin kolina
Ei, seeprajuomisen ylistys ei itsessään ole mikään dramaattinen vallankäytön muoto. Mutta samalla on turha teeskennellä, ettei ilmiöön kytkeydy valistamisen halua, hienovaraista moralisointia ja tarvetta näyttää paremmalta ihmiseltä. Keskustelu, joka alkaa viattomasti “uuden ajan juomakulttuurina”, muuttuu helposti asetelmaksi, jossa toiset asettuvat kertomaan muille, millainen käytös on sivistyneempää, vastuullisempaa ja modernimpaa.
Sävy liukuu huomaamatta holhoavaksi. Rivien välistä alkaa kuulua hyvesignaloinnin kolina – kuin olisi olemassa “oikea” tapa olla joulupöydässä ja sitten on ne muut. Niiden, jotka valitsevat viinilasillisen ilman selitysvelvollisuutta, katsotaan edustavan mennyttä aikaa. Niiden, jotka valitsevat vettä, nähdään edustavan kehitystä, tietoisuutta ja parempaa moraalia. Ja ennen kuin huomaamme, emme enää puhu juomista tai juomisesta vaan ihmisten arvosta sekä arvoista, moraalin hakku selän takana piilossa.
Viinijournalistin paradoksi
Ironista kyllä, tämä asetelma korostuu erityisesti silloin, kun äänessä ovat asiantuntijat ja me viinijournalistit – ihmiset, joiden rooli on ollut nautinnon, kulttuurin ja juomisen ilon tulkkaaminen. Kun tämä sama joukko alkaa kertoa, miten “vastuullinen” ihminen nykyään juo, syntyy helposti vaikutelma, että halutaan positioitua ja varmistaa oman moraalisen kruunun kiilto. Ei enää keskustelua juomakulttuurista, vaan siitä, kuka seisoo oikealla puolella historian pöytää.
Alkoholikeskustelu Suomessa – miksi sävy merkitsee?
On hyvä muistaa, että alkoholista puhuminen Suomessa ei koskaan ole neutraalia. Se koskettaa lapsuusmuistoja, perheitä, kipeitä kokemuksia ja iloisia hetkiä. Tästä syystä sävyllä on väliä. Kun tästä omasta uudesta positiosta tehdään uusi normi ja suunta, joka “kaikkien” olisi jo ymmärrettävä, keskustelu ei enää lisää vapautta vaan kiristää ilmapiiriä.
Mahdollisuuksia vai mittareita?
Seeprajuomisessa ole itsessään mitään väärää. Alkoholittomissa vaihtoehdoissa ei ole mitään uhkaavaa. Ne ovat mahdollisuuksia, eivät mittareita. Mutta kun jonkun valinta alkaa toimia moraalisena peilinä toisille, kyse ei enää ole terveydestä tai hyvinvoinnista. Kyse on vallasta, asemasta ja hyveiden julkisesta esittämisestä.
Joulupöydän yksinkertainen periaate
Joulupöydässä pitäisi olla yksi yksinkertainen periaate: jokaisella on oikeus olla ilman selityksiä. Oikeus juoda. Oikeus olla juomatta. Oikeus olla seepra, täysraittius tai rehellisesti punaviininpunainen.
Ydin ei lopulta ole siitä, mitä lasissa on, vaan siinä, katsotaanko ihmistä lasin yli – vai kohdataanko hänet ihmisenä.
Kun muistamme tämän, joulupöydässä on tilaa kaikille – ilman saarnaa, ilman ylemmyyttä ja ilman moraalipisteiden keräilyä.