Michelin antoi Bordeaux'lle rypäleensä mutta kysyikö kukaan, tarvitsemmeko taas yhden uuden luokituksen?
Bordeaux'n viinimaailmassa on ollut yli 170 vuotta yksi merkittävä laatujärjestelmä. vuoden 1855 luokitus. Nyt Michelin rakentaa sen rinnalle oman hierarkiansa, rypäleet edellä. Kysymys kuuluu. onko viinimaailma todella odottanut vielä yhtä luokitusta vai onko Michelin astumassa alueelle, jossa sen pitäisi antaa viinien ja tuottajien puhua puolestaan?
Ai image
Bordeaux on maailman tunnetuin esimerkki siitä, miten viinistä rakennetaan hierarkia. Nyt niitä on taas yksi lisää.
Vuonna 1855 syntynyt luokitus jakoi Médocin punaviinit viiteen tasoon, 1er Crusta 5e Cruhun. Sauternesin ja Barsacin makeille viineille rakennettiin oma kolmiportainen järjestelmänsä. Mukaan päätyi yhteensä 88 châteauta, 60 Médocista, yksi Gravesista (Haut-Brion) ja loput Sauternesin ja Barsacin makeista viineistä. Luokitus syntyi maineen ja markkinahintojen perusteella, eikä sitä ole käytännössä sen jälkeen muutettu. Mouton Rothschildin vuoden 1973 nousu 1er Cruksi on kuuluisa poikkeus säännöstä, joka muuten on kivettynyt paikoilleen.
Mutta 1855 ei koskaan ollut koko Bordeaux'n luokitusjärjestelmä, vaikka niin usein kuvitellaan.
Saint-Émilionilla on oma luokituksensa, jota on tarkoitus tarkistaa noin kymmenen vuoden välein. Gravesilla on omansa vuodelta 1959. Médocissa toimivat lisäksi Cru Bourgeois- ja Cru Artisans -järjestelmät. Pomerolilla puolestaan ei ole virallista château-luokitusta lainkaan eikä ole koskaan ollutkaan.
Ja nyt näiden kaikkien rinnalle asettuu Michelin.
Michelin tuo viiniin rypäleet
Michelin-opas on ottanut viineille käyttöön oman MICHELIN Grape -tunnustuksensa (”Michelinin rypäle”), ja järjestelmässä on kolme tasoa.
🍇🍇🍇 Kolme rypälettä tarkoittaa poikkeuksellisia tuottajia, joiden viinit säilyttävät erinomaisen laadun vuosikerrasta riippumatta. 🍇🍇 Kaksi rypälettä on varattu erityisen korkeatasoisille tuottajille, joiden viinit ilmaisevat terroiriaan johdonmukaisesti. 🍇 Yksi rypäle puolestaan kertoo korkealaatuisista, luonteikkaista ja tyyliltään tunnistettavista tuottajista, jotka voivat loistaa erityisesti hyvinä vuosina.
Lisäksi mukana on Selected-ryhmä, jossa Michelin nostaa esiin luotettavia tuottajia, joiden laatuun sen mukaan voi luottaa. Kyse ei ole varsinaisesta neljännestä rypäletasosta.
Michelin sanoo arvioivansa viittä asiaa. agronomiaa, teknistä osaamista, identiteettiä, tasapainoa ja johdonmukaisuutta useiden vuosikertojen yli.
Arvioijina toimivat Michelin-konsernin palkkaamat viini-inspektorit. Bordeaux'n ensimmäiseen valintaan päätyi yhteensä 83 tuottajaa. Yhdeksän sai kolme rypälettä, 16 kaksi rypälettä, 37 yhden rypäleen ja 21 pääsi Selected-luokkaan.
Ja heti kun Michelinin tulosta vertaa vanhoihin luokituksiin, kokonaisuus muuttuu paljon kiinnostavammaksi.
Kolme rypälettä, ja yksi todella kova havainto
Michelin antaa korkeimman tunnustuksensa yhdeksälle tuottajalle.
🍇🍇🍇 Kolme rypälettä
Pauillac
Château Lafite Rothschild 1855 1er Cru
Saint-Julien
Château Léoville Las Cases 1855 2e Cru
Saint-Estèphe
Château Montrose 1855 2e Cru
Sauternes
Château d'Yquem 1855 1er Cru Supérieur
Pomerol
Château La Conseillante ei virallista luokitusta
Château Lafleur ei virallista luokitusta
Pétrus ei virallista luokitusta
Saint-Émilion
Château-Figeac 1er Grand Cru Classé A
Château Cheval Blanc ei mukana Saint-Émilionin 2022-luokituksessa
Ensimmäinen havainto, joka pysäyttää ja pakottaa lukemaan listan uudelleen. Michelin antaa kolme rypälettä kolmelle Pomerolin tuottajalle Pétrusille, Lafleurille ja La Conseillantelle vaikka Pomerolilla ei ole lainkaan virallista château-luokitusta.
Siis samalla kun Bordeaux'n historiallisessa järjestelmässä Pomerol jää kokonaan luokitusten ulkopuolelle, Michelin nostaa kolme sen nimeä oman järjestelmänsä aivan huipulle. Kun tarkastelee Pomerolin kansainvälisten arvioiden keskimääräistä kärkeä, viisi nimeä on Pétrus, Le Pin, Château Lafleur, Vieux Château Certan ja Château La Conseillante. Michelin ui siis tässäkin vastavirtaan sivuuttamalla Le Pinin.
Historiallisen luokituksen puuttuminen ei tarkoita Michelinille hierarkian puuttumista.
Kaksi rypälettä ja rohkein ratkaisu koko listalla
🍇🍇 Kaksi rypälettä
Pauillac
Château Mouton Rothschild 1855 1er Cru
Château Pichon Baron 1855 2e Cru
Château Pichon Longueville Comtesse de Lalande 1855 2e Cru
Château Pontet-Canet 1855 5e Cru
Margaux
Château Margaux 1855 1er Cru
Château Palmer 1855 3e Cru
Pessac-Léognan
Château Haut-Brion 1855 1er Cru + Graves Cru Classé
Château La Mission Haut-Brion Graves Cru Classé
Château Les Carmes Haut-Brion ei Cru Classé -luokitusta
Sauternes
Château de Fargues ei 1855-luokitusta
Pomerol
Vieux Château Certan ei virallista luokitusta
Saint-Émilion
Château Angélus ei mukana Saint-Émilionin 2022-luokituksessa
Château Ausone ei mukana Saint-Émilionin 2022-luokituksessa
Château Beau-Séjour Bécot 1er Grand Cru Classé B
Château Canon 1er Grand Cru Classé B
Château Troplong Mondot 1er Grand Cru Classé B
Kahden rypäleen listauksessa Michelin tekee ehkä koko listan rohkeimman ratkaisunsa. Château Margaux, Mouton Rothschild ja Haut-Brion ovat kaikki vuoden 1855 1er Cru -tiloja, mutta kaikki kolme saavat Micheliniltä vain kaksi rypälettä. Lafite sen sijaan saa kolme.
Vielä hätkähdyttävämpi havainto koskee Château Latouria. Vuoden 1855 luokituksen toinen suuri kärkinimi ei ole mukana Michelinin valinnassa lainkaan. Ei rypäleissä eikä edes Selected-listalla.
Ja tämä on huomattavasti kiinnostavampaa kuin jokin yksittäinen kahden tai kolmen rypäleen tulos, sillä se tuo esiin kaksi asiaa yhtä aikaa. Ensinnäkin Michelin ei yksinkertaisesti kopioi vuoden 1855 järjestystä. Toiseksi, ja tämä on jotain, mitä alkuperäinen uutisointi ei ole juuri nostanut esiin: Michelinin viinitila- ja viinitarkastukset tehdään yhteistyössä tuottajan kanssa, eivät anonyymisti kuten ravintola-arvioinnit. Latourin puuttuminen voi siis yhtä hyvin kertoa siitä, ettei tila ole halunnut osallistua arviointiin kuin siitä, että Michelin olisi jättänyt sen tietoisesti sivuun. Kumpaakaan vaihtoehtoa Michelin tai Château Latour ei ole julkisesti vahvistanut, mikä itsessään on aukko läpinäkyvyydessä. Jäljelle jää kysymys. Miksi juuri Latour puuttuu kokonaan?
Yksi rypäle ja Selected laaja keskikastin joukko
🍇 Yksi rypäle
Pauillac
Château Grand-Puy-Lacoste 1855 5e Cru
Château Lynch-Bages 1855 5e Cru
Château Clerc Milon 1855 5e Cru
Margaux
Château Giscours 1855 3e Cru
Château Brane-Cantenac 1855 2e Cru
Château Rauzan-Ségla 1855 2e Cru
Saint-Julien
Château Branaire-Ducru 1855 4e Cru
Château Léoville Barton 1855 2e Cru
Château Lagrange 1855 3e Cru
Château Langoa Barton 1855 3e Cru
Saint-Estèphe
Château Calon-Ségur 1855 3e Cru
Château Cos d'Estournel 1855 2e Cru
Château Haut-Marbuzet ei 1855-luokitusta
Sauternes / Barsac
Château Coutet 1855 1er Cru (Barsac)
Château Sigalas Rabaud 1855 1er Cru (Sauternes)
Château Closiot ei 1855-luokitusta (Barsac)
Château Rieussec 1855 1er Cru (Sauternes)
Château Suduiraut 1855 1er Cru (Sauternes/Preignac)
Pessac-Léognan
Château de Fieuzal Graves Cru Classé
Domaine de Chevalier Graves Cru Classé
Château Haut-Bailly Graves Cru Classé
Château Smith Haut Lafitte Graves Cru Classé
Pomerol
Château Clinet ei virallista luokitusta
Château Lafleur-Pétrus ei virallista luokitusta
Château Trotanoy ei virallista luokitusta
Château L'Évangile ei virallista luokitusta
Château Le Pin ei virallista luokitusta
Saint-Émilion
Château Canon La Gaffelière 1er Grand Cru Classé B
Château Bélair-Monange 1er Grand Cru Classé B
La Mondotte 1er Grand Cru Classé B
Château Beauséjour 1er Grand Cru Classé B
Château Bellefont-Belcier Grand Cru Classé
Château Jean Faure Grand Cru Classé
Château Larcis Ducasse 1er Grand Cru Classé B
Château Berliquet Grand Cru Classé
Château Mangot Grand Cru Classé
Château Soutard Grand Cru Classé
Saint-Émilionin nykyinen 2022-luokitus vahvistaa esimerkiksi Figeacin A-statuksen sekä Beau-Séjour Bécotin, Bélair-Monangen, Canonin, Canon La Gaffelièren, Clos Fourtet'n, Larcis Ducassen, La Mondotten, Pavien (A-status), Pavie-Macquinin, Troplong Mondot'n, Trotte Vieillen ja Valandraudin 1er Grand Cru Classé -aseman, ja että Mangot ja Berliquet kuuluvat siinä Grand Cru Classé -ryhmään.
Selected
Pauillac
Château d'Armailhac 1855 5e Cru
Château Duhart-Milon 1855 4e Cru
Château Pédesclaux 1855 5e Cru
Margaux
Château Lascombes 1855 2e Cru
Château Cantenac Brown 1855 3e Cru
Château Malescot Saint-Exupéry 1855 3e Cru
Saint-Julien
Château Beychevelle 1855 4e Cru
Château Gruaud Larose 1855 2e Cru
Château Saint-Pierre 1855 4e Cru
Château Talbot 1855 4e Cru
Saint-Émilion
Château Franc Mayne Grand Cru Classé
Château Clos Fourtet 1er Grand Cru Classé B
Château La Clotte Grand Cru Classé
Château Larmande Grand Cru Classé
Château Quintus ei nykyisessä luokituksessa
Château Rocheyron Grand Cru Classé
Pomerol
Château Bourgneuf ei virallista luokitusta
Château Nénin ei virallista luokitusta
Saint-Estèphe
Château Lafon-Rochet 1855 4e Cru
Sauternes
Château Guiraud 1855 1er Cru
Château La Tour Blanche 1855 1er Cru
Selected-ryhmä puolestaan nostaa esiin luotettavia, johdonmukaisia tuottajia ilman varsinaista rypäletunnustusta, muun muassa Château Beychevellen, Château Lascombesin, Château Gruaud Larosen, Château Guiraud'n ja Château Talbot'n. Michelin kuvaa nämä nimenomaan tuottajiksi, joiden laatuun viininystävä voi luottaa.
Tarvitaanko taas uusi tapa luokitella?
Michelinin Bordeaux-luokittelua kannattaa tarkastella kriittisesti, sillä Bordeaux'ssa ei ole ollut pulaa luokituksista. On 1855. On Saint-Émilion. On Graves. On Cru Bourgeois. On Cru Artisans. On kriitikoiden pisteytyksiä. On vuosikertataulukoita. On en primeur -markkina. On viinitalojen hinnat. Ja tietenkin on maine.
Bordeaux'n viinimaailmassa puhutaan yleisesti viidestä keskeisestä luokitusjärjestelmästä. 1855, Graves, Saint-Émilion, Crus Bourgeois du Médoc ja Crus Artisans. Michelin ei siis tule tyhjään tilaan vaan markkinaan, joka on jo valmiiksi täynnä hierarkioita.
Ja tämä jättää esille sen olennaisimman kysymyksen. Onko viinimaailman ongelmana todella tiedon puute vai tiedon liiallinen luokittelu?
Kuluttaja saa nyt uuden symbolin. 🍇, 🍇🍇, 🍇🍇🍇. Mutta mitä hän oikeastaan tietää sen jälkeen? Tietääkö hän, että kolme rypälettä tarkoittaa parempaa viiniä kuin kaksi? Todennäköisesti. Tietääkö hän myös miksi? Ei välttämättä.
Michelin tekee viinille sen, minkä se osaa tehdä ravintoloille mutta viinitila ei ole ravintola
Michelinin järjestelmän vahvuus on aina ollut sen yksinkertaisuudessa. Ravintolamaailmassa tähti on tehokas symboli. Yksi tähti kertoo jotakin, kaksi kertoo enemmän, ja kolme on lähes universaalisti ymmärretty huipputason merkki.
Mutta viinitila ei ole ravintola.
Ravintolassa Michelin arvioi kokonaisen kokemuksen, ruoan, tekniikan, tuotteet ja niiden muodostaman kokonaisuuden. Viinipullo on eri asia. Sen antamaan kokemukseen vaikuttavat vuosikerta, pullon ikä, säilytys, tarjoilulämpötila, lasi, ruoka ja juojan oma maku.
Michelin sanoo itse arvioivansa tuottajia viiden pilarin avulla ja useiden vuosikertojen perusteella, ja se on sinänsä järkevää. Mutta lopputulos puristetaan silti yhdeksi symboliksi.
Moniulotteinen arvio muuttuu kolmeksi rypäleeksi. Helppo ymmärtää, mutta juuri helppous voi olla myös järjestelmän heikkous.
Kaksi vaakaa, sama punnitsija
On asia, joka ansaitsee enemmän huomiota kuin mitä se on toistaiseksi saanut. Michelin-konserni ei arvioi Bordeaux'ta yhdellä mittarilla, vaan kahdella samanaikaisesti. Konserni omistaa myös Wine Advocaten, Robert Parkerin perustaman ja sadan pisteen asteikkoa käyttävän viinikriitikon instituution, joka jatkaa yksittäisten vuosikertojen pisteyttämistä täysin erillään uudesta rypälejärjestelmästä.
Sama konserni siis sekä pisteyttää yksittäisen pullon sadalla pisteellä että arvioi tuottajan kokonaisuutena yhdestä kolmeen rypäleeseen, kahdella eri menetelmällä, kahdella eri aikajänteellä, mahdollisesti kahdella eri lopputuloksella. Kuluttajan kannalta tämä ei yksinkertaista mitään, vaan lisää yhden kerroksen. Nyt pitää tietää myös, kumpaa Michelin-konsernin mittaria kannattaa uskoa milloinkin.
Toinen huomionarvoinen ero ravintolapuoleen on itse arviointitapa. Michelinin ravintolatähtien uskottavuus on rakennettu vuosikymmenten ajan juuri anonymiteetin varaan. Tarkastaja syö incognito, eikä ravintola tiedä, milloin arvioidaan. Viinipuolella Michelin on itse kertonut, että maistelut tehdään yhteistyössä tuottajan kanssa, ei anonyymisti. Toki ymmärrettävää käytännön syistä, mutta se tarkoittaa myös, että viinin rypälearviointi nojaa eri periaatteeseen kuin se, mikä on tehnyt Michelin-tähdestä alun perin uskottavan.
Entä jos Michelin pysyisi ravintoloissa?
Michelinillä on viinissä yksi valtava etu. Sen brändi tunnetaan maailmanlaajuisesti, ja se pystyy tekemään viinintuottajasta hetkessä kansainvälisesti kiinnostavan. Samalla se kuitenkin astuu kentälle, jossa vallasta ja auktoriteetista ei ole ollut pulaa. Viinimaailmassa on jo ennestään kriitikoita, pisteytyksiä, luokituksia ja muita portinvartijoita, jotka määrittelevät, mikä on hyvää, arvokasta ja tavoittelemisen arvoista. Nyt Michelin haluaa oman paikkansa tässä pöydässä.
Kuka lopulta saa määritellä, mikä on hyvä viini? Viinikriitikko? Sommelier? Viinikauppias? Tuottaja? Kuluttaja? Historiallinen luokitus? Vai nyt Michelin?
Ongelma ei ole siinä, että Michelin arvioi viinejä. Päinvastoin. Uudet näkökulmat voivat olla viinimaailmalle tervetulleita. Ongelma syntyy, jos kuluttaja alkaa pitää Michelin-symbolia objektiivisena totuutena. Sitä se ei ole. Se on yhden arvostetun organisaation arvio, joka perustuu sen itse määrittelemiin kriteereihin. Kriteerit voivat olla perusteltuja ja asiantuntevia, mutta ne ovat silti valintoja. Ja jokainen valinta kertoo samalla siitä, mitä arvioija pitää viinissä tai sen tuomassa taloudellisessa arvossa tärkeänä.
Yksi todella hyvä asia Michelinin listassa
Michelin tekee kuitenkin jotain, mihin vuoden 1855 luokitus ei pysty. se reagoi nykyhetkeen.
Viinitila voi vaihtaa omistajaa. Kellarimestari voi vaihtua. Viinitarhoja istutetaan uudelleen. Viljelytavat muuttuvat. Satoja pienennetään. Ilmastonmuutos pakottaa muuttamaan käytäntöjä. Teknologia kehittyy. Ja viinin tyyli voi muuttua kokonaan.
Historiallinen luokitus ei reagoi mihinkään näistä nopeasti. Michelin puolestaan sanoo arvioivansa juuri nykyistä tekemistä ja johdonmukaisuutta vuosikertojen välillä, ja juuri tässä on sen rypälejärjestelmän todellinen peruste olemassaololleen.
Kun kaksi järjestelmää asetetaan rinnakkain
Kun Michelinin listan asettaa rinnakkain 1855-luokituksen kanssa, syntyy kiehtovia kohtaamisia. Château Margaux, Mouton Rothschild ja Haut-Brion ovat kaikki 1855 1er Cru -tiloja, mutta saavat Micheliniltä vain kaksi rypälettä, kun taas Lafite Rothschild saa kolme. Ja samaan aikaan Pétrus, Lafleur ja La Conseillante nousevat kolmeen rypäleeseen kokonaan ilman virallista luokitusta.
Fakta on, että Bordeaux'n suurimmat viinit eivät tarvitse yhtä ainoaa virallista hierarkiaa ollakseen suuria. Pétrus ei ole suuri siksi, että se olisi saanut jonkin virallisen luokituksen. Pomerolissa ei ole edes sellaista järjestelmää. Ja samalla Michelinin oma luokitus ei tee Margaux'sta huonompaa viiniä kuin Lafitesta. Se kertoo vain, että Michelinin arviointikehikossa Lafite sijoittui tällä kertaa korkeammalle.
1855.n suurin vahvuus on myös sen suurin heikkous
Vuoden 1855 luokituksen voima on historia, ja historia on myös sen heikkous.
Luokitus syntyi markkinoiden, maineen ja hintojen perusteella lähes kaksi vuosisataa sitten. Alkuperäiset kriteerit olivat nimenomaan châteaun maine ja viimeisimpien vuosikertojen myyntihinnat. Se ei siis koskaan ollut puhdas laatutesti, vaan markkinan luokitus. Ehkä juuri tämän takia se on säilynyt. Se on auttanut tekemään Bordeaux'n viineistä ymmärrettävän markkinan. Michelin yrittää nyt keksiä kärrynpyörää uudelleen. Kenties aivan turhaan.
Ehkä ongelma ei ole luokituksissa, vaan siinä, mitä odotamme niiltä
Viininystävä tarvitsee toki jonkinlaisia maamerkkejä. Michelinin 83 tuottajan lista voi olla hyödyllinen lähtökohta. Samoin 1855. Samoin Saint-Émilion.
Mutta yksikään niistä ei vastaa yksin kuluttajan tärkeimpään kysymykseen. Onko tämä minulle hyvä viini tähän hintaan? Se on peruskysymys ja samalla kaikkein vaikeimmin vastattavissa. Sen ratkaisemiseen tarvitaan tietoa tyylistä, vuosikerrasta, hinnasta, kypsyydestä ja omasta mausta.
Kenties Michelinin rypäleoppaan suurin lisäarvo ei ole uuden hierarkian rakentamisessa vaan siinä, että se toimii uutena suodattimena. Michelin voi nostaa esiin tuottajia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Sen jälkeen päätös jää kuluttajalle. Mitä viini maksaa, millainen kyseinen vuosikerta on, millaista tyyliä tuottaja edustaa ja sopiiko se omaan makuun. Lopulta olennaisin kysymys on yksinkertainen. Onko tämä minulle hyvä ostos?
Michelin loi jotain kiinnostavaa, mutta ei ehkä sitä, mitä se itse luulee
Michelinin Bordeaux-listaa ei kannata torjua tai ylenkatsoa sen takia, että maailmassa on jo tarpeeksi luokituksia. Sen sijaan sitä kannattaa käyttää nykyhetken laadun ja muutoksen seuraamiseen.
Mutta jos Michelin yrittää tehdä rypäleestä uuden viinimaailman universaalin valuutan, kannattaa olla varovainen.
Michelinin kannattaisikin ehkä muistaa oma historiansa. Sen suurin saavutus on ollut se, että se on onnistunut kertomaan ihmisille, mikä ravintola on "paras". Sen oppaiden arvo on siinä, että ne ovat auttaneet ihmisiä löytämään makuja ja paikkoja, jotka ovat kokemuksen arvoisia.
Ehkä sama pitäisi tehdä viinille. Sen sijaan että opas ja listaukset yrittäisivät kertoa, mikä viini on toista parempi, Michelin auttaisi tekemään uusia hyviä löytöjä. Absoluuttisen laadun sijaan kuluttaja kaipaa tietoa vihreistä arvoista, hinta-laatusuhteesta ja uusista alueista. Tekemällä näin Michelin loisi paljon kiinnostavamman palvelun viininystävälle.
Bordeaux'n uusi kysymys
Vuoden 2026 tärkein kysymys ei siis mielestäni ole "mikä château on 1er Cru" eikä "kuinka monta rypälettä Michelin sille antaa". Se on. Kuka tekee juuri nyt kiinnostavinta viiniä, kenelle, millä hinnalla ja kuinka johdonmukaisesti?
Siihen Michelin voi antaa yhden vastauksen. 1855 toisen. Saint-Émilion kolmannen. Kriitikot neljännen. Ja lopulta viinipullo antaa oman vastauksensa ja se on ainoa, jolla lopulta on merkitystä.
Viinimaailma ei todellakaan tarvitse enää yhtä uutta hierarkiaa, vaan selkeyttä ja kykyä elää ajassa.