Kun markkina pimennetään – ja poliitikko istuu hallituksessa

Suomessa hotellit ja ravintolat keskittyvät yhä harvemmille toimijoille, mutta markkinaosuuksia ei mitata eikä valvota. Kun tieto puuttuu, katoaa myös vastuu. Onko keskittyminen siis yleisesti hyväksyttyä vai poliittisesti liian epämukavaa tunnustettavaksi?

Suomessa on aloja, joiden markkinoista tiedämme lähes kaiken. Päivittäistavarakaupan markkinaosuudet julkaistaan heidän toimesta säännöllisesti ja kymmenyksen tarkkuudella: Vuonna 2024 osuudet olivat, S-ryhmä 48.8 prosenttia, Kesko 33.7, Lidl 9.4, Tokmannilla ja muilla loput. Jokainen tietää, kuka hallitsee ja millä osuudella.

Mutta jos kysyy, mikä on S-ryhmän, Scandicin tai NoHo Partnersin osuus majoitus- ja ravitsemisalasta, vastaukseksi saa hiljaisuuden. Ei siksi, etteikö joku tietäisi – vaan siksi, ettei kenelläkään ole velvollisuutta kertoa.

Hiljainen poliittinen omistajuus

Suomen hotelli- ja ravintola-alan kehitys on ollut vahvasti sidoksissa poliittisiin rakenteisiin. S-ryhmän lisäksi myös muut osuuskunnat ovat olleet merkittäviä toimijoita alan kasvussa ja muutoksessa. Esimerkiksi entinen E-liike, joka myöhemmin tunnettiin Tradekana, omisti vuosikymmenten ajan useita hotelli- ja ravintolaketjuja, kuten Cumulus ja Restel. Vaikka Tradeka myi hotelliliiketoimintansa, se on yhä mukana alan valtaketjuissa Restelin kautta. Lisäksi vuonna 2004 fuusion myötä syntynyt HOK-Elanto, jolla on yli 600 000 jäsentä, on edelleen keskeinen osa alan rakenteita.

Osuuskunnat eivät ole vain taloudellisia toimijoita, vaan myös poliittisia verkostoja, joiden hallinnoissa istuu runsaasti kunnallispoliitikkoja ja päätöksentekijöitä. Myös valtio oli pitkään keskeinen omistaja: Alkon tytäryhtiö Arctia Oy pyöritti hotellitoimintaa ja ravintoloita eri puolilla maata aina 1990-luvulle saakka, kunnes liiketoiminta myytiin ruotsalaiselle Scandicille vuonna 1997.

Kun omistus on ollut valtiolla, osuuskunnilla ja välillisesti poliittisilla verkostoilla, ei avoimuus ole ollut ensisijainen arvo. Ehkä juuri siksi markkinaosuuksia ei tänäkään päivänä selvitetä tarkasti – niiden julkistaminen voisi kertoa, että poliittinen ja taloudellinen valta kulkevat Suomessa edelleen samoja käytäviä.

Markkina, jota ei mitata

Yritin selvittää näitä markkinaosuuksia mutta;

• Alan etujärjestö MaRa ry ei tee markkinaosuuslaskelmia.

• Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei tee niitä kuin erityistapauksissa ja silloinkin spesifisesti.

• Tilastokeskus ei kokoa kattavia osuuslukuja.

Tuloksena on markkina, jonka kokoa, rakennetta ja keskittymistä ei voi luotettavasti arvioida – vaikka ala työllistää noin yhdeksänkymmentä tuhatta ihmistä ja on vuosittain liikevaihdoltaan yli kymmenen miljardin toimialakokonaisuus. (MaRa 2022)

Kolmen suuren varjo

S-ryhmä on hotelli-alan vahvimpia toimijoita Sokos- ja Radisson-brändeillään ja omistaa laajan ketjun ravintoloita – Amarilloista lähtien. Scandic taas osti Restelin hotellit ja nousi suurtoimijaksi. NoHo Partners puolestaan on yksi ravintola-alan suurimpia yhtiöitä, jonka portfolio ulottuu fine diningista yökerhoihin ja urheilubaareihin.

Kun nämä kolme toimijaa lasketaan yhteen, suuri osa Suomen hotelli- ja ravintolakapasiteetista on käytännössä muutaman yrityksen hallussa. Silti mitattuja virallisia markkinaosuuksia ei julkaista, eikä keskittymistä seurata.

Poliitikko istuu pöydässä

S-ryhmän ja muiden osuuskuntien erityisasemaa vahvistaa niiden osuustoiminnallinen rakenne. Osuuskauppojen hallinnoissa istuu poliitikkoja ja kunnallisia päättäjiä – valtuutettuja, lautakuntien jäseniä ja puolueaktiiveja. He saavat usein kokouspalkkioita, luottamustehtäväetuja ja bonusalennuksia, ja osallistuvat samalla kunnalliseen päätöksentekoon esimerkiksi kaavoituksessa, rakennusluvista ja elinkeinopolitiikassa.

Yhteydet eivät ole laittomia, mutta ne luovat ristiriidan julkisen vallan ja taloudellisen vallan välille. Kun päättäjät istuvat sekä kaavoituslautakunnassa että alueen suurimman hotellin tai ravintolaketjun hallinnossa, voidaan kysyä ovatko markkinat todella vapaat – vai rakenteellisesti suojatut?

Ketjujen ulkopuolella on kriisi

Samaan aikaan, kun isot ketjut kasvavat ja laajentuvat, itsenäiset ravintolat ja pienet hotellit kamppailevat selviytymisestään. Koronan ja Ukrainan sodan tuomien vaikeuksien jälkeen moni ei enää ole toipunut: vuokrat, raaka-aineet ja henkilöstökulut nousevat, mutta ostovoima heikkenee. Suurilla ketjuilla on volyymietu – ne saavat paremmat hankintahinnat, rahoitusehdot ja näkyvyyden.

Pienyrittäjät sen sijaan sulkevat ovensa hiljaa, ilman tilastoja ja ilman huomiota. Kun markkinat keskittyvät ja data puuttuu, ketjujen kasvu ja pienten kato jää näkymättömäksi – vaikka juuri se muuttaa koko kaupunkikulttuurin rakenteen.

Mukavuuden politiikkaa

On houkuttelevaa selittää tämä pelkkänä tilastoteknisenä puutteena. Mutta kun sama puute jatkuu vuosikymmenestä toiseen, se ei enää ole sattumaa. Se on mukavuuden politiikkaa – ja se palvelee niitä, jotka jo hallitsevat markkinaa.

Ilman julkista dataa ei voi kysyä, onko kilpailu todellista vai näennäistä. Ilman vertailua ei voi osoittaa, kuka hyötyy ja kuka jää ulkopuolelle. Ja ilman valvontaa ei synny painetta muuttaa mitään.

Ikävä kysymys

Markkinaosuuksien selvittäminen ei ole tekninen yksityiskohta – se on demokraattisen talouden elinehto. Kun tieto puuttuu, myös vastuu katoaa.

Ja silloin kysymys kuuluu:
onko majoitus- ja ravitsemisalan keskittyminen Suomessa yleisesti hyväksyttyä, vai vain poliittisesti liian epämukavaa tunnustettavaksi?