Suomi ei ole Euroopan kännikansa

Suomalaisille on vuosikymmenten ajan kerrottu, että olemme poikkeuksellinen alkoholikansa, jonka kännigeeni tekee alkoholipolitiikasta jatkuvaa tasapainoilua katastrofin partaalla. Euroopan tilastot kertovat kuitenkin toisenlaisen tarinan. Suomi ei juo erityisen paljon päivittäin. Kokonaiskulutus on lähellä eurooppalaista keskiarvoa, eikä 8 prosentin juomien tulo ruokakauppoihin ole kääntänyt kulutusta nousuun. Ehkä suomalaisessa alkoholikeskustelussa olisi vihdoin aika siirtyä pelottelusta dataan.

Image: Unsplash / Taras Khimchak

Suomalaisille on vuosikymmenten ajan kerrottu varsin yksinkertaista tarinaa alkoholista. Meillä olisi poikkeuksellisen vakava alkoholiongelma, ja suomalainen joisi eri tavalla kuin muut eurooppalaiset. Meillä olisi jopa erityinen kännigeeni, joka selittäisi kansan suhdetta alkoholiin.

Aina kun alkoholin saatavuuden helpottamista ehdotetaan, ennustetaan suunnilleen samaa lopputulosta: lisää alkoholisteja, lisää kuolemia, lisää perheväkivaltaa ja lopulta kadut täyttyvät humalaisista. Kun Suomea katsoo eurooppalaisen datan kautta, kuva on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi.

Suomessa on todellinen alkoholiongelma. Alkoholista aiheutuu kuolemia, sairauksia, riippuvuutta ja väkivaltaa, eikä niitä pidä vähätellä. On kuitenkin kokonaan eri asia päätellä, että suomalaiset olisivat eurooppalaisittain poikkeuksellinen alkoholikansa. Neljä karttaa Euroopasta kertoo Suomesta aivan toisenlaisen tarinan.

Suomalainen ei juo erityisen usein

Ensimmäinen yllätys on se, kuinka vähän suomalaiset juovat päivittäin. Vuoden 2019 eurooppalaisessa vertailussa päivittäinen alkoholinkäyttö oli Portugalissa peräti 20,7 prosenttia, Espanjassa 13 prosenttia ja Italiassa 12,1 prosenttia. Ranskassa osuus oli 9,9 prosenttia ja Tanskassa 9,6 prosenttia.

ChatGPT Image based on Eurostat statistic

Pohjoismainen malli on täysin toisenlainen. Ruotsissa päivittäin alkoholia käyttävien osuus oli 1,8 prosenttia ja Norjassa vain 1,4 prosenttia. Myös Baltian maissa luvut olivat erittäin alhaisia: Virossa 1,3 prosenttia, Latviassa 1,2 prosenttia ja Liettuassa vain 0,8 prosenttia.

Kartassa Suomen luvuksi on merkitty 2,8 prosenttia (vuoden 2014 luku). Lukua ei kuitenkaan ole Eurostatin vuoden 2019 Suomen havainto, koska Suomelta ei ole kyseisessä aineistossa vertailukelpoista lukua. Kokonaiskuva on silti selvä: Suomi ei kuulu eurooppalaisiin päivittäisen juomisen maihin.

Kokonaiskulutus on lähellä Euroopan keskiarvoa

Kun tarkastellaan alkoholin kokonaiskulutusta, kuva muuttuu. Suomessa kulutus oli vuonna 2019 noin 9,2 litraa puhdasta alkoholia 15 vuotta täyttänyttä kohti. Se on käytännössä sama kuin WHO:n Euroopan alueen keskiarvo, joten Suomi ei ole tässäkään Euroopan kärjessä. Viro oli 11,3 litrassa, Liettua 11,8 litrassa ja Latvia peräti 13,1 litrassa. Romania nousi 17 litraan. Suomen kokonaiskulutus oli siis eurooppalaista keskitasoa, ei Euroopan alkoholinkulutuksen suurvalta.

ChatGPT Image based on Eurostat statistic

Suomalaisen alkoholikeskustelun pitäisi tässä kohtaa ottaa aikalisän. Meillä on taipumus niputtaa kaikki alkoholin käyttö yhdeksi ilmiöksi, mutta eurooppalainen data osoittaa asian olevan toisin: kuinka usein juodaan ja kuinka paljon alkoholia vuodessa kulutetaan ovat kaksi eri asiaa.

Suomi on olutmaa

Oluen kulutuskartta kertoo vielä enemmän. Suomessa suurin osa alkoholista tulee oluesta. Vuonna 2019 oluen sisältämäksi puhtaaksi alkoholiksi muutettuna kulutus oli noin 3,8 litraa henkilöä kohden, mikä on enemmän kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ruotsissa vastaava luku oli 2,6 litraa, Norjassa 2,6 ja Tanskassa 3,4 litraa. Tšekissä oluen kulutus oli kuitenkin aivan omalla tasollaan eli 6,8 litraa.

ChatGPT Image based on Eurostat statistic

Suomalainen alkoholikulttuuri ei siis ole ensisijaisesti viinikulttuuri eikä nykyisellään erityisen voimakkaasti väkevien juomien kulttuuri. Tämä on tärkeä havainto myös alkoholipolitiikan kannalta. Kun suomalaisesta alkoholinkulutuksesta puhutaan, keskustelu pyörii usein väkevien viinojen ympärillä, mutta todellisuudessa olut on suomalaisen kuluttajan kannalta huomattavasti merkittävämpi alkoholijuoma.

Viiniä suomalainen juo vähän

Viinikartta tekee eron Suomen ja Etelä-Euroopan välillä vielä selvemmäksi. Suomessa viinistä peräisin oleva puhdas alkoholimäärä oli vuonna 2019 noin 1,6 litraa henkilöä kohden. Ranskassa vastaava luku oli 6,4 litraa, Portugalissa 6,0, Sloveniassa 5,3 ja Italiassa 4,8 litraa. Tanskassa viinin osuus oli 4,1 litraa ja Ruotsissa 3,4 litraa.

ChatGPT Image based on Eurostat statistic

Suomi on tässä vertailussa aivan eri maailmassa. Jos suomalainen olisi eurooppalaisen stereotypian mukainen jatkuvasti alkoholia kuluttava kansa, viinikartta ei näyttäisi tältä.

Väkevien kulutus jää selvästi Baltian maiden alle

Väkevien alkoholijuomien kartta on ehkä kaikkein kiinnostavin. Suomessa väkevistä peräisin oleva puhtaan alkoholin kulutus oli noin 1,7 litraa henkilöä kohden. Virossa vastaava luku oli 4,6 litraa, Latviassa 5,3, Liettuassa 5,0 ja Puolassa 4,4 litraa. Suomi jää näistä selvästi.

ChatGPT Image based on Eurostat statistics

Tässäkin suomalainen sijoittuu eurooppalaisessa vertailussa aivan eri paikkaan kuin kansallinen alkoholikeskustelu antaa ymmärtää. Suomalainen ei ole eurooppalainen väkevien alkoholijuomien suurkuluttaja. Suomen profiili on olutpainotteinen: viiniä kulutetaan vähän ja väkevien kulutus on selvästi Baltian maita pienempää.

Suomi sijaitsee kahden alkoholikulttuurin välissä

Kun nämä neljä karttaa asetetaan vierekkäin, suomalainen alkoholikulttuuri alkaa näyttää varsin loogiselta. Suomessa juodaan suhteellisen vähän päivittäin ja kokonaiskulutus on lähellä Euroopan keskiarvoa. Olut on tärkein juomaryhmä. Viinin kulutus on hyvin vähäistä ja väkevien kulutus on huomattavasti Baltian maita pienempää.

Kuvassa ei ole Euroopan alkoholihirviö, vaan pohjoismainen alkoholikulttuuri. Juomisen yleisyydessä Suomi muistuttaa Ruotsia ja Norjaa, mutta kokonaiskulutuksessa se on niitä korkeammalla ja lähellä Euroopan keskilinjaa. Oluessa olemme Pohjoismaita vahvempia, viinissä selvästi Etelä-Eurooppaa jäljessä ja väkevissä selvästi Baltian maita maltillisempia. Suomi on siis tavallaan Pohjoismaiden ja Baltian välissä, mutta ei kummankaan ääripäässä.

Kuuluisaa kännigeeniä ei tilastoista löydy

Jos suomalaisilla olisi jokin erityinen kännigeeni, joka tekisi meistä geneettisesti poikkeavan alkoholikansan, eurooppalaisista tilastoista pitäisi löytyä sille edes jonkinlainen jälki. Ei löydy.

Kännigeenillä viitataan usein PNPLA3-geenin I148M-muotoon, joka altistaa maksan rasvoittumiselle ja alkoholiperäisille maksasairauksille. Tämä geenimuoto ei kuitenkaan ole suomalainen erikoisuus: sen kantajia on noin 40 prosenttia eurooppalaisista, eikä mikään viittaa siihen, että sen esiintyvyys Suomessa poikkeaisi muista Euroopan maista. Lisäksi geeni vaikuttaa siihen, miten maksa kestää alkoholia, ei siihen, kuinka paljon ihminen juo. Suomalaisille asia on siis esitetty harhaanjohtavassa valossa.

Tilastoista löytyy sen sijaan erilaisia alkoholikulttuureja. Portugalissa ja Espanjassa alkoholi kuuluu paljon useammin arkeen ja ruokapöytään. Baltian maissa kokonaiskulutus on Suomea suurempaa ja väkevien rooli on huomattavasti suurempi. Tšekissä olut on aivan omassa luokassaan, ja Pohjoismaissa päivittäinen alkoholinkäyttö on vähäisempää. Suomalainen alkoholikulttuuri on oma yhdistelmänsä näistä tekijöistä. Ei siihen tarvita kännigeeniä.

Kauppojen 8 prosentin juomat eivät ole nostaneet kulutusta

Tässä kohtaa suomalainen keskustelu menee yleensä kaikkein dramaattisimmaksi. Kun hallituksen alkoholilain muutos tuli voimaan 10. Kesäkuuta 2024 ruokakaupoissa sallittiin käymisteitse valmistettujen, enintään 8 prosenttia alkoholia sisältävien juomien myynti. Julkisessa keskustelussa maalattiin taas kerran uhkakuvia alkoholihaittojen kasvusta.

Nyt meillä on ensimmäistä kertaa myös enemmän kuin pelkkiä ennusteita. Alkoholin tilastoitu kulutus laski vuonna 2024 ja laski edelleen vuonna 2025. THL:n mukaan tilastoitu kulutus väheni vuonna 2025 peräti 4,5 prosenttia edellisvuodesta. Kulutus oli 6,9 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä kohti. Vähittäiskulutus laski 4,3 prosenttia ja ravintoloiden anniskelukulutus 4,5 prosenttia.

Erityisen kiinnostavaa on, että vuoden 2025 tilastossa ainoastaan vahvan oluen kulutus kasvoi. Kaikkien muiden juomaryhmien kulutus väheni. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun 8 prosentin juomat tulivat ruokakauppoihin, tilastoitu alkoholinkulutus ei siis ole lähtenyt nousuun vaan laskenut.

Kokonaiskulutuksesta ei voi tehdä vertailua

Vuoden 2025 kokonaiskulutuksesta ei voida tehdä virallista vertailukelpoista arviota. THL:n mukaan matkustajatuonnin ja ulkomaisen verkkokaupan tiedonkeruumenetelmä muuttui, minkä vuoksi vuoden 2025 tilastoimattomasta kulutuksesta ei voida laskea aikaisempien vuosien kanssa vertailukelpoista kokonaiskulutusta. Tämä on tärkeä tieto.

Sen sijaan voidaan sanoa, että Suomen tilastoitu alkoholinkulutus laski vuonna 2025 neljä ja puoli prosenttia. Joka on jo itsessään merkittävää. Kauppojen 8 prosentin juomat eivät siis ainakaan toistaiseksi ole kääntäneet Suomen pitkään jatkunutta kulutuksen laskua nousuun. Katastrofia ei tullut.

Alkoholikuolemien taustalla on pitkäaikainen riskikäyttö

Tässä kohtaa on syytä olla rehellinen: Suomen alkoholiongelma ei ole keksitty. Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksiin kuoli vuonna 2024 Suomessa 1 594 ihmistä. Määrä oli 133 pienempi kuin edellisenä vuonna ja ikävakioitu alkoholikuolleisuus väheni noin 7,6 prosenttia.

Suurin osa alkoholikuolemista ei ole kertomusta yhdestä kaupasta ostetusta vahvemmasta juomasta. Ne liittyvät ennen kaikkea pitkäaikaiseen riskikäyttöön ja alkoholiperäisiin sairauksiin. Olisikin paljon tärkeämpää huomioida tämä asia sen sijaan, että käydään jatkuvaa symbolista sotaa kauppojen prosenttirajan ympärillä. Jos haluamme vähentää alkoholikuolemia, meidän pitäisi pystyä puhumaan ennen kaikkea riskikäytöstä, riippuvuudesta ja pitkäaikaisen kulutuksen haitoista.

Sama koskee kotiväkivaltaa

Alkoholin ja väkivallan yhteys on todellinen, eikä sitä pidä vähätellä. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että jokainen alkoholin saatavuuden lisäys johtaisi automaattisesti valtavaan kotiväkivaltabuumiin. Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on liian usein tapana ottaa mahdollinen riski ja muuttaa se varmaksi ennusteeksi.

Jos kauppaan tulee vahvempaa olutta, seurauksena ei ole automaattisesti alkoholikuolemien räjähdystä. Jos viini tulee ruokakauppaan, seurauksena ei ole automaattisesti alkoholistien määrän räjähdystä. Jos saatavuutta vapautetaan, seurauksena ei ole automaattisesti perheiden hajoamista. Politiikkaa pitäisi arvioida toteutuneen datan, eikä pahimpien mahdollisten skenaarioiden perusteella.

Suomalainen alkoholipolitiikka kaipaa suhteellisuudentajua

Suomessa voidaan aivan hyvin olla sitä mieltä, että alkoholin saatavuutta pitäisi rajoittaa. Samoin voidaan olla sitä mieltä, että verotus on tehokas tapa vähentää kulutusta. Näitä tavoitteita ei kuitenkaan tarvitse perustella sillä, että suomalaiset olisivat jotenkin geneettisesti erilaisia kuin muut eurooppalaiset. Eivät he ole.

Suomalainen ei juo erityisen paljon päivittäin ja kokonaiskulutus on eurooppalaista keskitasoa. Suomalainen juo paljon olutta, mutta vähän viiniä ja väkeviä selvästi vähemmän kuin Baltian korkeimman kulutuksen maissa.

Keskustelun kannalta olennaisinta on kuitenkin se, että 8 prosentin juomien tulo ruokakauppoihin ei ole kääntänyt alkoholinkulutuksen laskua nousuun ainakaan tilastoidun kulutuksen perusteella. Vuonna 2025 tilastoitu kulutus oli jo 4,5 prosenttia alempana kuin vuonna 2024.

Ehkä ongelma ei olekaan suomalainen

Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on vuosikymmeniä rakennettu asetelmaa, jossa suomalainen kuluttaja nähdään erityisen epäluotettavana alkoholin käyttäjänä. Kansalla on kännigeeni, viini pitäisi pitää kaukana, vahvempi olut on uhka ja saatavuuden lisääminen on riski. Kaupan alkoholihylly on melkein kansanterveydellinen vaaravyöhyke. Kun Euroopan kartta avataan, Suomi näyttää kuitenkin huomattavasti tavallisemmalta.

Meillä on alkoholiongelmia, mutta emme ole alkoholiongelmainen kansakunta. Tässä on olennainen ero. Alkoholiin liittyviä haittoja pitää vähentää, riippuvuuteen pitää puuttua, alkoholikuolemia pitää saada alas ja väkivaltaa pitää ehkäistä. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ei kuitenkaan tarvitse ylläpitää myyttiä suomalaisesta kännigeenistä. Riittää, että katsomme tilastoja. Ne kertovat suomalaisesta alkoholikulttuurista paljon vähemmän dramaattisen ja paljon kiinnostavamman tarinan.

Suomi ei ole Euroopan kännikansa. Se on eurooppalainen alkoholimaa, jolla on omat ongelmansa ja oma juomakulttuurinsa. Ehkä alkoholipolitiikassakin olisi jo aika kohdella suomalaisia aikuisina kuluttajina eikä kansana, joka tarvitsee jatkuvasti pelottelua siitä, mitä tapahtuu, jos kaupan hyllylle ilmestyy hieman vahvempi juoma.

Lähteet

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveempi-maailma/toisen-rasvamaksa-altistaa-diabetekselle-toisen-ei-miksi

https://www.julkari.fi/items/8ce89a25-7f86-4612-8479-fb57d1d2cafb

https://www.sttinfo.fi/tiedote/72093345/alkoholijuomien-anniskelu-ja-vahittaiskulutus-suomessa-vaheni-vuonna-2025-kokonaiskulutuksesta-ei-arviota-menetelmamuutoksen-vuoksi?publisherId=69817778

Edellinen
Edellinen

The Wine Industry in AI’s Revolving Door

Seuraava
Seuraava

The Drinks Industry And Media Keeps Blaming Generations – Often It's Just Age